lauantai 4. elokuuta 2012

Kuvia tältä kesältä

Puutahan laittaminen on jäänyt tänä kesänä vähän vähemmälle. 
Tässä nyt kuitenkin muutamia kuvia tältä kesältä.

 Pensastomaatti selvisi sisällä talvesta ja on tänä vuonna hyvännäköinen 
(kuva alkukesältä)

 
Kivikkoon "istutin" kaivosta irrotetun pumpun, joka lojui pitkin pihaa.

 Tunnistatko kasvit? 
Vihje: kotimaisia viljoja ja päivänkakkaroita.

 Kaivon päällä kukka-asetelma. 
Ihmettelen kun en tänä vuonna löytänyt mistään kauniita belargonioita, kaikki oli jotenkin rupsahtaneita


torstai 5. tammikuuta 2012

Uudenvuoden sypressi






Hyvää uuttavuotta kaikille! Tänä vuonna todella tehdään unelmista totta. 
Ainakin minulla on suunnitelmia puutarhan suhteen (ja muutenkin). Toivottavasti vaan on riittävästi aikaa toteutukselle, ettei taas jälleen käy niin että antaa työkiireiden liikaa vaikuttaa omaan elämään.

Ostin kuistia koristamaan sypressin. Olisin halunnut itseasiassa laittaa sypressin ulos portaille, mutta silloin se luultavasti menehtyy kevään tullen. Korin juurelle kiedoin murattiköynnösjäljitelmän koristeeksi. Tämä asetelma saa nyt ilahduttaa kuistilla ja ensi kesänä istutan sypressin ulos. Onko teillä kokemuksia miten tuollainen sypressi pärjää sitten ensitalven ulkona ettei se kuole?
Tervetuloa kori on tullut ostettua joskus Plantagenilta (ja teko pelargonia) ja kuvan lyhdyn sain lahjaksi.

Millaisia uuden vuoden lupauksia tai suunnitelmia sinun on tullut tehtyä?